Powered By Blogger

27.11.2012

I Wanna Be With You~


Kata K. 2012
En voi salata sitä että palan loppuun ajan kuluessa.
Mutta voin todellakin sanoa että pääsen ylitse kaikesta mitä eteeni laitetaan,
jos kerran olen jo päässyt kiusauksesta yli, sydänsuruista, ystävien menettämisestä.

Ihmiset ovat erilaisia, toiset ovat herkempiä kuin toiset, 
minä olen niistä se herkempi,
siksi toivonkin ettei minua satutettaisi niin paljon kuin muut kestävät, 
minä olen erilainen.

Elämässä on pakko liikkua eteenpäin, muuten ei saavuta mitään, 
minä jäin kerran yhteen kohtaan,
huomasin ettei se auta joten lähdin jatkamaan.

Musiikki on suurin ilonaiheeni tässä maailmassa, 
jos minulla ei olisi musiikkia olisin kait jo tappanut itseni,
niin paljon se merkitsee minulle, kuten myös ystävät ja rakkaimmat ihmiset.

Kukaan ei tahtoisi menettää rakastaan, mutta meidät on luotu kulkemaan erireittiä. Joidenkin polut saattavat poiketa toisten ihmisten poluilla, mutta sekään ei ole ollut tähän asti pysyvää. Vielä joskus eteeni tulee se joka kulkee polun kanssani loppuun, mutta sen aika ei ole vielä. En tarkoita sitä etteikö mikään kestäisi nyt, ainahan saa koettaa muuttaa tulevaisuutta.

Itkeminen tekee mielialan hyvemmäksi, mutta entä jos itkeminen sattuu liikaa?
Entä jos en tahdo itkeä.

12.11.2012

YOLO~

Kata. K 2012
Olen elämäsi suloisin virhe.
Et uskokkaan kuinka kitkerä.

Mutta virheitä sattuu ja niistä opitaan.
Joten kyllä mekin opimme virheistämme,
ja seuraavalla kerralla emme ole niin tyhmiä enään.
Emme voi kuitenkaan jättää virheitä tekemättä,
sillä silloin emme oppisi mitään.
Jotkut ovat suloisia virheitä, jotka kokisi mielellään uudestaan.
Toiset ovat happamia virheitä, joita ei tahtoisi kokea,
mutta niitä kokee varmasti enemmän kuin suloisia.
Mutta elämme vain kerran, joten eläkää se virheistä huolimatta.
Niin elämme vain kerran ja se on tullut todistettua parisataa kertaa, kun mikään ei näytä toimivan, niin silti jatketaan eteenpäin. En silti kadu että olen tehnyt vääriä valintoja tai virheitä, sillä ne auttavat elämään.  Tämä taas vaihteeksi jää näin lyhyeksi sillä en jaksa päivittää isoja ja pitkiä bloggauksia. Mitä nyt saan kohta Crazy Factorista lävistyskoruja kaverin kanssa.

7.11.2012

~My Life Be Like~

Kielikoru & Picmonkey muokkaus
Kaikkea sitäkin on tapahtunu näinä viikkoina, erosin poikaystävästäni, masennuin kun piti lähtä Ylikiimingistä takaisin Kiiminkiin, elkää kysykö ees miksi. Koulussakkaan ei oo tapahtunu mitään paitsi se et oon päässy kaiksita pidetyistä kokeista läpi nipinnapin.. Joo mä tiedän et on ollu hiljasta, mut en oo keksiny mitään kirjotettavaa  :DD Tääkin jää lyhyeksi..